perjantai 27. tammikuuta 2017

Lucky Luke ja (muinaisen) arviointikulttuurin mysteeri



Valtakunnallinen lukioiden kehittämisverkosto on hieno asia. Nyt voidaan hyvillä mielin sanoa, että OPH:n ohjaama ja koordinoima, järjestelmällinen ja monipuolinen lukiokoulutuksen kehittämistyö on joko vauhdissa tai vähän kerrassaan käynnistymässä eri puolilla Suomea. Ajatushan on, että kehittämisverkostossa mukana olevien 84 lukion muodostamat kahdeksan alueverkostoa pyrkivät aktivoimaan oman alueensa koulutuksen järjestäjiä ja lukioita mukaan kehitystyöhön paitsi yksittäisinä kouluina myös omien jo olemassa oleviensa verkostojen edustajina. Lukioiden kehittämisverkosto ei saa muodostua suljetuksi ryhmäksi vaan sen on muotouduttava alueverkostojen toiminnan kautta kaikille lukioille avoimeksi koulutuksen kehittämisfoorumiksi.

Itä-Suomen alueverkostossa toiminta on lähtenyt ainakin näin koordinaattorin näkökulmasta mukavasti liikkeelle. Verkostoon kuuluvat lukiot ovat olleet aktiivisesti mukana kehittämistoiminnan suunnittelussa, ja jonkin verran olemme onnistuneet Itä-Suomen muitakin lukioita innostamaan mukaan toimintaan. Erityisen mukavaa on ollut se, että opiskelijat ovat osallistuneet alusta saakka aktiivisesti kehittämispäiviimme. Heidän asiantuntijuuttaan kannustan kaikkia kouluja kehitystyössään hyödyntämään!

 Itä-Suomen alueverkoston ensimmäisessä tapaamisessa marraskuussa Joensuun Lyseolla keskityimme verkostossa mukana olevien koulujen toiminnan esittelyyn, hyvien käytänteiden jakamiseen sekä osallistavan toimintakulttuurin ja oppimista tukevan arvioinnin mallien kehittämiseen. Opiskelijat ja koulujen henkilökunta työskentelivät aamupäivän omissa ryhmissään ja iltapäivän vietimme kaikki yhdessä aamun työn tuloksia jakaen. Iltapäivänä virinneiden keskustelujen perusteella päädyimme myös suunnittelemaan seuraavaa tapaamista, josta oli tarkoitus tehdä – ja lopulta onnistuneesti tehtiinkin – kaikille Itä-Suomen lukioille avoin koulutuspäivä. Koulutuspäivän teemoiksi sovittiin arvioinnin kehittäminen, vahvuuskeskeinen pedagogiikka ja tiimioppiminen.

Yhteistyössä Otavan Opiston kanssa – suuret kiitokset Opistolle ja erityisesti Luostarisen Akille – Itä-Suomen LUKE-verkosto järjesti historiansa ensimmäisen alueellisen lukiokoulutuksen kehittämispäivän Mikkelissä Otavan Opistolla 11.1.2017. Paikalle saimme raudanlujaa osaamista ja asiantuntijuutta toivomistamme teemoista: Najat Ouakrim-Soivio sparrasi meitä arvioinnissa, Kaisa Vuorinen vahvuuskeskeisyydessä ja positiivisessa pedagogiikassa sekä Janita Relander Idemasta johdatteli meitä tiimioppimisen saloihin. Saimme kuunnella aiheista asiantuntijapuheenvuoroja ja pääsimme konkreettisesti asioiden äärelle työpajoissa. Paikalla oli niin koulujen henkilökuntaa kuin opiskelijoitakin yhtä aikaa työskentelemässä. Palautteiden mukaan päivän anti koettiin erittäin hyödylliseksi.

Oli ilahduttavaa, että päivään osallistui muidenkin kuin kehittämisverkostoon kuuluvien koulujen edustajia. Se meillä oli vahvasti tarkoituskin. Koordinaattorina en voi kuitenkaan olla täysin tyytyväinen siihen, kuinka paljon alueen lukioita saimme mukaan haalittua. Koulutuspäivämme ajankohdalla ja varsin lyhyellä ilmoittautumisajalla sekä joululoman läheisyydellä oli varmasti vaikutusta asiaan, mutta siltikään emme onnistuneet päivän markkinoinnissa ilmeisesti parhaalla mahdollisella tavalla: teemoista ja paikalle saaduista asiantuntijoista ei osallistuminen voinut olla kiinni. Jatkossa meidän on tehtävä entistä enemmän työtä sen eteen, että saamme mukaan koko alueen lukioväen. Toivottavasti verkostoon kuulumattomat lukiot myös kokevat verkostoissa tehtävän kehitystyön arvokkaaksi ja haluavat toimintaan osallistua – ketään ei voida pakottaa mukaan.

Yksittäisistä lukiokoulutuksen kehittämisteemoista tuntuu tällä hetkellä eniten puhuttavan ja töitä teettävän arviointikulttuuri, johon tuolla otsikollakin viittaan, ja siksi se meidänkin koulutuspäivissämme on ollut vahvasti läsnä. Milloin, miksi ja mitä arvioin? Millainen pitää oppimisen ja osaamisen arvioinnin suhteen olla? Formatiivista arviointia sen olla pitää! Ai saako niitä kokeita nyt sitten kuitenkin pitää? Ai on syytäkin välillä pitää? Vanhat koeviikot takaisin ja heti, tää uusi systeemi on ihan surkea! Haluan ottaa silleen rennosti kuusi viikkoa ja päntätä sen seittämännen! Miks muuttaa hyvää ja toimivaa systeemiä! Mulla oli jakson aikana viis portfolioo, kolme ryhmätyötä, välikokeet, välitestit, välipalat ja välilevyn pullistuma sekä koeviikolla kokeet päälle. Nää koeviikottomat jaksot on ihan per****tä!

Niinpä.

Arviointikulttuurin työstäminen – arvioinnin tehtävän pohtiminen ja uusien arviointimenetelmien kehittäminen – on myös yksi selkeimmin nimenomaan verkostossa tehtäväksi sopivista kehittämisteemoista. Miksi yhdenkään opettajan, yhdenkään lukion tai yhdenkään koulutuksenjärjestäjän pitäisi tehdä tätä(kään) työtä yksin? Hyvät ja huonot kokemukset, onnistuneet ja epäonnistuneet kokeilut, opiskelijoiden ja opettajien palautteet on aivan välttämätöntä jakaa niin kollegoille opehuoneessa kuin muille samaa työtä eri puolella Suomea tekeville. Vain sillä tavoin omat, yksittäiset kokemukset saavat oikeat mittasuhteet ja jalostuvat kehitysideoiksi sekä edelleen vakiintuneiksi arviointikäytänteiksi.

Perusopetuksessa tehdään kovaa vauhtia töitä arvioinnin kehittämiseksi, ja meille lukioihin tulee jo ensi syksynä opiskelijoita, jotka eivät ehkä enää suhtaudukaan arviointiin yhtä konservatiivisesti kuin vaikkapa nykyiset, koeviikkojärjestelmän ja osaamisen arvioinnin korostamisen nimeen vannovat abiturientit. Meidän tehtävämme lukioissa on elää mukana tässä muutoksessa – elää tätä muutosta. Meidän tehtävämme on myös suhtautua asiaa realistisesti, poimia parhaat käytänteet ja koota omat arviointikäytänteemme niin, että osaamme yhdistää oppimista tukevan, jakson aikana hyödynnettävän arvioinnin ja päättövaiheen osaamisen arvioinnin. Kokeista emme voi emmekä saa kokonaan luopua. Opiskelijan on myös saatava palautetta niin oppimisestaan kuin osaamisestaan. Siksipä arviointi ei voi loppua päättöviikon (tai millä nimellä jakson viimeistä viikkoa nyt missäkin kutsutaan) päivään vaan on varmistettava, että opiskelija saa osaamisensa tasosta myös muuta palautetta kuin kurssiarvosanan.

Tällaisia arviointijuttuja meillä Itä-Suomen alueella mietitään. Voisin
vannoa, ettei olla täällä pöndellä asian kanssa ihan keskenämme. Pidetään siis lukioväki yhteyttä ja kehitetään toimintaamme – siihen tarjoaa mahdollisuuden erityisen hyvin LUKE-verkosto.

Samuli Laitinen
rehtori
Kuopion Lyseon lukio
samuli.laitinen@kuopio.fi
Twitter: @samulila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti