Ensin suunta sitten arviointi

Lukiokoulutuksen uusi opetussuunnitelma on herättänyt keskustelua ja pohdintaa arvioinnista, jopa sen verran, että käsite arviointi on alkanut vaikuttaa entistä abstraktimmalta ja saavuttamattomalta. Osa lukioista pohtii koeviikkojärjestelmän purkamista ratkaisuna arvioinnin monipuolistamiseksi. Liikehdintä on osoitus motivoituneisuudesta ja halusta löytää ratkaisuja.

Arvioinnin muotojen ja eri toteutustapojen pohtimisen sijaan, haluaisin kysyä mieluummin kysymyksen ”Mitä opiskelijoiden halutaan oppivan?” Arviointi on kuitenkin aina seurausta siitä, mitä opetuksessa tapahtuu ja mihin opetuksen painopistettä halutaan siirrettävän. Siksipä välttäisin pohtimasta arviointia liikaa ennen kuin tärkeämmät kysymykset on ratkaistu.

Jos opetuksen pääpaino on pelkän sisällön oppimisessa, summatiivinen koe on sopiva ratkaisu oppimisen mittaamiseen ja sen ohjaamisen tähän suuntaan. Opetussuunnitelmassa puhutaan kuitenkin kokonaisvaltaisemmista asioista ja tiedolliset sisällöt ovat osa kokonaisuutta. Oppimiskäsitys rakentuu opiskelijan aktiiviselle roolille ja oppiminen nähdään sosiaalisen tapahtumana.

Lukion opetussuunnitelmassa puhutaan opiskelijoista, jotka osaavat arvioida ja kehittää opiskelu- ja ajattelutaitojaan. Näin kehittyvät myös heidän elinikäisen oppimisen edellyttämät taidot. Opetussuunnitelma antaa selkeästi ymmärtää, että oppimista on hyvä suunnata opiskelijan aktiivisen toiminnan korostamiseen sekä monimuotoisten toimintatapojen suosimiseen, jotta elinikäisen oppimisen taidot saavat kasvualustan. 

Opettajan roolista nähtynä tämä saattaa aiheuttaa ristiriitaisia tuntemuksia, koska uudelle polulle astuminen on vanhasta luopumista. Kukaan ei voi kävellä kahdella polulla yhtä aikaa. Esimerkiksi niinkin tavanomainen toiminta kuin ryhmätyö tuo mukanaan monia kysymyksiä ja haasteita ratkaistavaksi: Ketkä oppivat ja minkä asian? Kuinka ohjaan ryhmätyötä, jotta työmäärä ryhmänjäsenten välillä jakautuu tasaisesti? Millaisessa roolissa ryhmätyötaitojen ohjaaminen on suhteessa sisältöjen oppimiseen? Minkä asioiden käsittelemisestä luovun, jotta saan aikaan tämän työskentelymuodon toteuttamiseksi? 

Opetussuunnitelmassa puhutaan myös opiskelijoiden ohjaamisesta havaitsemaan käsitteiden, tiedonalojen ja osaamisen välisiä yhteyksiä sekä soveltamaan aiemmin. Tämä voi kuulostaa kovin käsitteelliseltä, mutta itse asiassa kyse on loppujen lopuksi oppimisen järjestelemiseen liittyvistä asioista. Opiskelijalle järjestetään yhteisiä mahdollisuuksia löytää ratkaisuja ja havaita yhteyksiä, lainalaisuuksia, ristiriitaisuuksia tai vastaavia loogisuuksia eri asioiden välillä sen sijaan, että heille tulkitaan ne valmiiksi. Akateeminen kirjallisuus puhuu merkitysten rakentamisesta. Omassa työssäni tällaisia merkityksen rakentamisia olen usein tavannut eri hankkeiden, laaja-alaisten kokonaisuuksien yhteydessä sekä hyvin rakennettujen tehtävien yhteydessä, jotka mahdollistavat asian tai ilmiön aidon tutkimisen yhdessä. Kuitenkin, tällaisia tehtäviä voidaan tehdä aivan tavallisella tunnilla ja tarpeeksi pienimuotoisina ne soveltuvat tehtäväksi myös yksittäisillä oppitunneilla.

Kun suunta oppimiselle on valittu ja oppimisen toteutustavat ovat hahmottuneet, on huomattavasti helpompi nähdä arviointi sitä täydentävänä osana ja sen uudistaminen ei ole enää irrallinen ja ulkoa-asetettu vaatimus. 

Teijo Päkkilä

Länsi- ja Sisä-Suomen luke-verkoston koordinaattori

apulaisrehtori, Seinäjoen lukio